Tipin päiväkirja

Höpötitipöö

17.11.2010 Pimeys

Tipi katsahti kännykkänsä kelloon. Bussin olisi pitänyt tulla jo vartti sitten, mutta tyttö värjötteli edelleen pysäkillä. Kello oli puoli neljä, aurinko oli miltei jo laskenut ja kylmä puhurituuli päästeli vinkuvia ääniä. Tipi kaivautui syvemmälle toppatakkinsa uumeniin ja mietti joulun alla koittavaa päivää, jolloin hän siirtyisi lapsesta täysi-ikäisten sekä –valtaisten ihmisten joukkoon. Tuona samaisena päivänä hän myös kävisi ajamassa inssiajon sekä tekemässä ajokorttia varten teoriakokeen. Siihen, hän toivoi, loppuisi pahanaisten kyläbussien loputon odottelu. Olivathan vanhemmat luvanneet hänelle parin tonnin arvoisen Nissanin syntymäpäivälahjaksi.

Viimein linja-auto tuli. Tipille tuttu kuski ei ollut tippaakaan pahoillaan. Katseli vain mustaa maantietä hieman ivallinen pilke silmissään. Tipi näytti korttiaan lipunlukijaan ja istahti bussin keskiosaan. Auto hurrutteli ensin isompaa tietä ja kääntyi sitten kanavalle vievälle hiekkatielle. Tipi painoi nappia ja tylsistynyt kuski pysäytti bussin mielenosoituksellisesti. Onneksi pysäkki oli lähellä hevostilaa ja Tipi oli muutaman minuutin reippaan kävelyn jälkeen vanhan maatilan pihapiirissä.

Tipi avasi tottuneesti tallin oven ja sukelsi tallin hieman ummehtuneeseen ilmaan. Suurin osa hevosista oli tarhoissaan, vain rautias Metka-tamma suloisen Synkkis-varsansa kanssa lämmitteli tallin uumenissa. Tipi vilkaisi karsinan reunan yli Metkan boksiin ja huomasi Synkkiksen olevan ruokailemassa emänsä nisällä. Metka nuokkui korvat lerpallaan ja vaivautui vain hieman räpäyttämään tuuheita silmäripsiään Tipin sitä moikatessa. Kodikas lutina kuului, kun Synkkis imi innokkaana maitoa. Sitä se tarvtsisikin, Tipi ajatteli. Tulisihan varsasta toivottavasti upea yksilö. Kimo ja kaikki.

Hetken perheidylliä seurattuaan Tipi suoristautui ja lähti hakemaan Iivaria tarhasta. Korkea suomenhevonen ulkoili yksin, koska sille ei ollut löytynyt tammoista sopivaa seuraa. Ja komean Kaamoksen kanssa ruunaa ei viitsitty laittaa riitelemään. Tipin saapuessa portille Iivari luimisti vihaisesti ja veti niskansa rumaan, jököttävään asentoon. Tipi huusi hevosen nimeä pari kertaa, hän oli päättänyt, ettei tärvelisi juuri kiillottamiaan ratsastuskenkiä puolijäätyneessä tarhan mudassa. Yllätyksekseen tyttö huomasin Iivarin kävelevän luokseen. Kenties kylmä viima ei miellyttänyt sitäkään tai sitten punarautias oli vain makupalojen perään.

Tipi napsautti riimunnarun kiinni ja talutti hevostaan tallille. Pihamaan läpi kävellessään hän huomasi Räyhiksen kurkkivan ulos ikkunasta ja nyökkäsi tälle automaattisesti. Tallissa Tipi laittoi ruunan käytävälle hoitotoimenpiteiden ajaksi. Iivati aloitti heti perinteikkäät etujalalla potkimiset ja taidokkaat näykkimisyritykset. Tipi sai useasti komentaa hevosta. Välillä Tipi oli niin kyllästynyt ruunaan. Pahat tavat eivät olleet kitkeytyneet pois, vaikka Tipi ja Iivari olivat kahden vuoden ajan taistelleet päivittäin. Ja samanlainen Iivari oli myös Räyhilselle ja Tipin isälle, Keijolle. Ilmeisesti ilkeys vain kuului hevosen syvälle juurrettuihin luonteenpiirteisiin.

Puolen tunnin päästä Iivari oli valmis. Suitset päässä, satula selässä, kaviot puhdistettu sekä rasvattu ja pintelit kääräisty jalkoihin. Tipi talutti hevosen ulos ja loikkasi vaivattomasti sen selkään. Hän antoi hevosen kävellä pitkin ohjin pois pihapiiristä pienelle peltotielle. Hiekkakuopalle olisi matkaa noin kilometri ja matkan aikana ehtisi sopivasti kävellä alkukäynnit. Alkoi olla jo sysipimeää. Onneksi reitti hiekkakuopalle oli suora ja Iivarille (ja tietenkin myös Tipille) tuttu. Hiekkakuopalle oli pystytetty pari epämääräistä valoa. Toinen oli kiinni kuopan reunalla kasvavassa kuusessa ja toinen kökötti vanhan työmaakopin päällä. Kirkkaat kohdevalot valaisivat kuopan hmm.. mielenkiintoisesti ja välillä sai ratsastaessa tehdä todella töitä, ettei olisi ratsastanut suoraan niitä kohti ja sokaissut itseään.

Tipi antoi pienen merkin pohkeilla ja Iivari siirtyi raviin. Sen askel oli todella pitkä ja kevennys tuntu aivan kuin olisi ollut hidastetussa elokuvassa. Tipi pyrki tekemään neliön muotoista uraa, mutta Iivari ei halunnut taipua kulmiin. Se painoi sisäpohkeelle ja puri kuolaimeen. Tipi teki siirtymisiä ja harjoitteli käynnissä Kyran kirjasta lukemaansa kulman ratsastusta. Iivari alkoikin kuunnella ja oli pian herkempi sisäkädelle. Ravien jälkeen Tipi otti reippaita laukkapätkiä ja antoi Iivarin aukaista lapojaan kunnolla. Ruuna oli unohtanut heikkakuopan kirkkaat valokeilat ja niitä ympäröivän pimeyden. Se työskenteli sydämellä ja tuntui olevan elementissään. Tipi hymyili, kuten usein tässä vaiheessa Iivarilla ratsastaessaan. Hän muisti, miksi edelleen halusi pitää kiinni omasta äkäpussistaan. Se kun oli enkeli pienen alkulämmittelyn jälkeen. Herkillä pidätteillä Tipi sai Iivarin käyntiin ja taputti sen tummaksi kostunutta kaulaa. Oli aika palata hevostilalle, laittaa Iivari yöpuulle ja ihastella vielä hetki jos toinenkin varsaa.